Pitkän tauon jäläkehen tuloo ny postaus. Olin erellispyhänaikana keramiikkakurssilla. En oo ikänä ennen teheny savesta mitää, mutta ku yks mukava ihiminen haastoo joukkohon viikonloppukurssille nii en osannu (yllätys) kiältäätyä. Kurssilla sai teherä mitä tykkäs, mutta lasittaa mei keriinny. Mä vaivasin kaikemmoosta, mutta suurin tyä oli tupalyhyrys.
Soli niinku olis piparkakkutaloa teheny, mutta savesta. Tua savi on märkänä ruskiaa mutta ku sen polttaa nii sitte soonki musta, ampöliivöpol! Tuan pitää estiksi kuivaa ja sitte sen panoo meirän opettaja uunihi ja sitte sen saa hakia. Jos on jotaki haettavaa. Pikku ystävääseni muisti kyllä mainita usiamman kerran, jotta soon iha vissi, jotta sen tupa (ku seki teki tuvan) halakee ku se kuivaa ja sitte ei soon aiva paloona koko tupa. Oikee pikku-pessimisti. Pikku-pessimisti auliisti laihnas mulle kaikkia vehkehiänsä, mm. pitsiliinaa, jolla koristelin tuvan katot. Soli kyllä kiltisti tehty. Se lainaaminen, ei koristelu. Kiitos!
Mä paan sitte kuvia kun hajen tuan tupani ja ripakopallisen muita tuattehia.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti
Kiva ku kävit ja viälä kivee jos jätät puukstaavis! :)
Kiitos kommentiista!